Monday, December 4, 2017

Elämää aktiivipihatossa



Vuonna 2011 kävin nykyisellä kotitallilla haastattelemassa Fredrika Nybergiä. Kirjoitin näin:

"Olin vaikuttunut pihan siisteydestä. Hevosilla oli iso alue, jossa liikkua ja se siivotaan päivittäin. Pihatto-alue oli laaja ja ruokinta-automaatti sijaitsi parinsadan metrin päässä pihattorakennuksesta ja heinästä (hevosilla on vapaa pääsy heinään). Fredrika, tallin omistaja kertoi, että hän on laskenut, että hevoset liikkuvat noin kuusi kilometriä vuorokaudessa kävellessään ruokinta-automaatille ja takaisin. Mahtavaa hyötyliikuntaa."


Thorin koti!

Ja niin se vaan on. Hevoset liikkuvat paljon ja voivat todella hyvin. Thor on rauhoittunut silmissä ja kaikki huonot tavat ovat kuin niitä ei ikinä olisi ollutkaan. Vaikka on satanut ja satanut en vaihtaisi tätä syksyä mihinkään. Meillä on kaikki todella hyvin. Ollaan päästy treenaamaan säännöllisesti ja olen koko tämän ajan pystynyt keskittymään kunnolla omaan istuntaan kun aikaa ei ole mennyt turhaan hötköilyyn tai siihen, että mietin mihin Thor hyppää seuraavaksi. Ehdoton suosikkituntini on torstainen yksityisestetunti tallin omistajan Hennan kanssa. Teemme paljon haastavia tehtäviä, joissa pidennämme ja lyhennämme askelia, ratsastamme voltteja ennen ja jälkeen esteiden ja keskitymme suoruuteen, hyvään tahtiin ja siihen, että ratsastan Thoria istunnalla enkä kädellä. Henna ratsastaa Thorilla kerran viikossa ja se on selvästi toiminut. Thor on aina hyvän tuntuinen Hennan jäljiltä ja on erityisen nautinnollista päästä hevosen selkään, joka on hyvin läpiratsastettu.


Jack on ollut mukana tallilla jo aika monta kertaa ja tänään oli ensimmäistä kertaa sellainen olo, että ei tarvinnut koko ajan miettiä minne pikkuinen juoksee. Jack pysyi hyvin vieressä eikä tällä kertaa yrittänyt mennä ison lauman pihattoon nukkumaan olkien päälle.

  

Tänä syksynä loimia on kulunut enemmän kuin osaisi ikinä kuvitella ja välillä on ollut päiviä, että ei muista tehneensä muuta kuin kantanensa märkiä loimia yhdestä paikasta toiseen.

Ruokinta on pysynyt ennallaan ja hevosilla on suurimman osan ajasta heinää saatavilla heinäverkon läpi. Olen ollut erityisen tarkka väkirehun kanssa, jotta Thor ei vaan laihtuisi kun liikkuu enemmän ja kuluttaa myös enemmän kun on kylmiä öitä. Thor on kuitenkin pysynyt hyvässä kunnossa ja heinän ja väkirehun lisäksi olemme nyt siirtyneet parivuotisesta suosikkituotteesta, Blue Hors:n E-aminosta Chia de Gracian täysin luonnolliseen E-vitamiiniin.


E-vitamiini toimii antioksidanttina, joka suojaa soluja vapaiden radikaalien haitallisilta vaikutuksilta ja sitä tarvitaan erityisesti lihaksiston ja hermoston normaalin toiminnan ylläpitämiseen sekä imuunipuolustuken tukemiseen (lainaus CDG). Thorilla olen huomannut E-vitamiin vaikuttavan karvan kiiltoon ja erityisesti siihen, että saamme hyvän lihaskunnon ylläpidettyä. Eli E-vitamiinilla jatketaan taas talven yli ja rakennetaan lisää lihaksia kevättä kohden.

200 ml Chia de Gracian luonnollista E-vitamiinia maksaa vain 30,90 euroa ja nyt joulun ajan saatte 15 % alennuksen verkkokaupasta Chiadegracia.fi koodilla kia17

Olen todella onnellinen päätöksestä siirtää Thor kokonaan pihattoon asumaan enkä oikein osaa kuvitella pitäväni Thoria karsinassa enää. Ehkä tästä vielä mahtavampi vaihtoehto olisi saada Thor omalle kotipihalle vielä joku kaunis päivä.

Lue myös muut ruoka-aiheiset kirjoitukset täältä!

2 comments:

  1. Kuulostaa Oikealta hevosen elämältä! Tosi ihana juttu, että on sopinut Thorille noin hyvin. <3

    Ihanaa joulun odotusta teille!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sitä se kyllä on. Aivan ihanaa hevosen elämää!:)

      Mahtavaa joulun odotusta myös teille upea Ulla!

      Delete