Thursday, August 30, 2012

Lisää kraniota


Pekka kävi tänään toisen kerran hoitamassa sekä Thoria ja minua. Hoidon aikana Thor venytteli takajalkoja, torkahteli, venytti eteenpäin etujaloilla, oli tyytyväisen oloinen, yritti rutistaa Pekan halaukseen (omasta mielestäni söpöä, Ninan ja Pekan mielestä Thor yritti purra). Yritti pusertaa Pekan seinää vasten, rentoutui taas ja oli kaikin tavoin tyytyväinen hoidon jälkeen.


Omassa vartalossani tapahtui taas ihmeitä ja koko päivän on ollut ryhdikäs ja mieleltään kevyt, mutta myös todella väsynyt olo. On sellainen olo, että vartaloni on tehnyt todella kovaa työtä tänään. 

Thorin selkä oli edelleen kipeä ja lannerangan alue eritoten. Pekka totesi myös, että takajalkojen kintereet eivät vaikuta olevan vahvimmasta päästä, mutta kun Thor saa lisää lihaksia se auttaa kaikkeen. Pekka katsoi myös satulan ja oli sitä mieltä, että Prestige istui kuin nakitettu. Katsoimme myös Thorin kavioita ja näyttää siltä, että kavionlaatu on paranemaan päin. 



Hoidon jälkeen Thor pääsi takaisin laitumelle Obelixin kanssa nautiskelemaan hienosta säästä. Emelie on jälleen karkaillut Thorin luokse melkein päivittäin ja nuoret kaverukset ovat niin ihastuneita toisiinsa.



Kotimatkalla tapasin nämä ihanat kaverukset. Oli pakko pysähtyä ottamaan kuva. Eikö ole ehkä maailman söpöintä.....


Lisäinfoa ensimmäisestä hoitokerrasta löydät täältä. 

2 comments:

  1. Mä oon aina haaveillu ponista ihan just vaan ton takia! Se olis aina mukana ja sipsuttelis siinä koirien rinnalla lenkillä. Todella herttanen lauma tossa kuvassa! :)

    ReplyDelete
  2. Eikö ole aivan mahtava poppoo. Joo, oma poni olisi mitä ihaninta. Ehkä tosiaan joku kaunis päivä. Etenkin jos Ella innostuu ratsastuksesta;)

    ReplyDelete