Tuesday, October 31, 2017

Back on Trackin täydellinen sadeloimi


Aktiivipihatossa asuminen on muuttanut elämäämme pelkästään parempaan suuntaan. Tuntuu siltä, että asiat eivät voisi olla paremmin enkä aina enää oikein tiedä mitä kirjoittaa blogiin. Tuntuu välillä siltä, että nyt kun vihdoinkin elämme kuten olen aina halunnut hevoseni elävän ei oikein tarvitse kirjoittaa tai kertoa hirveästi asioista. Näin sen vaan kuuluu olla ja näin meidän on hyvä olla. Thor on rauhoittunut paljon ja on todella seesteinen ja oma ratsastusinnostus on puhjennut taas kukkaan. Ei siinä, että en ole aina rakastanut hevosten kanssa puuhaamista, mutta Inkoossa on vaan niin ihanat ihmiset, mahtavat puitteet harjoitella sekä upeat maastot. 

Wuhuu, tää uusi loimi on ihan super siisti!

Pari viikkoa sitten oltiin pitkä lenkki yhdessä ja vaikka Thor edelleen katselee ympäriinsä meno ei ole ihan hulvatonta eikä ole sellaista oloa, että Thor kääntyy pienimmästäkin ärsykkeestä ympäri. Aina kun ei ole koulu- tai estetuntia käymme maastossa. En edes muista milloin viimeksi olisin juoksuttanut Thoria. Thor on ollut kaiken kaikkiaan ratsastaessa todella hyvän tuntuinen. Ollaan päästy treenaamaan säännöllisesti ja hyppäämään noin kerran viikossa. Ja ihan parasta on Thorin mielentila. On niin paljon mukavampaa puuhata hevosen kanssa, joka on mieleltään rauhallinen ja jotenkin niin onnellisen oloinen. Thorin kaikki huonot tavat ovat kuin poispuhallettuja ja uskon sen johtuvan siitä, että Thor saa koko ajan puuhastella ystävien kanssa, saa ruokaa vuorokauden ympäri ja pääsee liikkumaan juuri niin paljon kuin haluaa. 


Ainoa asia joka on muuttunut aktiivipihaton myötä on loimittaminen. Viimeisten vuosien aikana meillä on ollut pari loimea käytössä ja Thor on enimmäkseen käyttänyt ulkoloimia enkä ole hirveästi miettinyt tai satsannut uusiin loimiin. 


Nyt on kuitenkin ollut todella sateinen syksy ja olemme joutuneet vaihtamaan loimea melkein jokaisella ratsastuskerralla. Olen joutunut miettimään täysin uudella tavalla sopivaa loimea ulkokeleihin ja kun meille tarjoutui mahdollisuus kokeilla Back on Trackin sadeloimea en mitenkään voinut kieltäytyä. 

Keväällä pääsin kokeilemaan Back on Trackin kypärää, joka on jäänyt rakkaaksi varusteeksemme siitä lähtien. Back on Trackin kypärä ei vaan ole mukava päässä, mutta kun kokeilin vanhaa kypärää viikonloppuna kastuttuani märäksi tuntui siltä, että kaipasin Back on Trackin kypärää mukaan maastoretkelle. Se tuntuu jotenkin turvallisemmalta ja paljon paremmalta kuin meidän vanha kypärä.

Ok, mä otan iisisti.

Myös sadeloimi on ihan omaa luokkaansa. Etenkin, jos hevosella on hieman herkkä selkä tai muuten vaan haluaa helliä hevosen lihaksistoa sekä niveliä. Loimi tuntuu jo käsiin lämpöä henkivältä ja tuotteet on valmistettu ihon omaa lämpöä takaisin heijastavasta, keraamisesta kankaasta. Loimessa on etulaskokset ja istuu Thorille todella hyvin. Infrapuna-aaltoina takaisin iholle heijastavan lämmön takia hevonen kannattaa totuttaa pikku hiljaa loimeen, mutta kun hevonen on siihen tottunut on tämä loimi erityisen hyvä sadekeleillä. Sen lisäksi, että loimi pitää hevosen lihakset lämpimänä on se myös hyvin vettä hylkivä ja pitää hevosen kuivana säällä kuin säällä. Suosittelen lämpimästi tätä loimea ja kerron siitä mielelläni lisää mikäli sinua kiinnostaa ostaa omalle hevoselle kyseinen loimi. 


Loimen löydät täältä.
Voit myös seurata Back on Track Finlandia Instagramissa sekä Facebookissa.

Postaus on tehty yhteistyössä Back on Track:in kanssa.

No comments:

Post a Comment