Sunday, August 13, 2017

Muutto aktiivipihattoon


Kesä 2017 on ollut fantastinen kesä. Ollaan asuttu Ellan ja Thorin kanssa maalla ja olen saanut viettää päivittäin monta tuntia hevosten seurassa. Rakastan maalla asumista eikä ole mitään parempaa kuin tallille saapuminen aamulla (katsokaa ihana video Thorista), karsinoiden siivoaminen, kanojen ja kukkojen kaitseminen ja kissojen ruokkiminen. Ollaan kävelty päivittäin laitumelle ja takaisin ja vaikka olen nauttinut suunnattomasti kaikesta on koko ajan kytenyt pieni ajatus siitä, että en enää halua viedä Thoria takaisin Kirkkonummelle. Pari viimeistä kesää on herättänyt täysin samoja ajatuksia, mutta nyt päätin ottaa tunteesta vaarin ja kokeilla miten Thor sopeutuu aktiivipihattoon.

Viimeistään ensi viikolla Thor muuttaa tallille, jossa olemme käyneet kaikki nämä kesät ratsastustunneilla. Koska talli on niin lähellä, voimme ratsastaa sinne ja jos asiat toimivat jäämme sinne asumaan. Mikäli Thor ei sopeudu ruunalaumaan (en edes lähde kokeilemaan Thoria isoon sekalaumaan) jatkamme sitten matkaa takaisin Kirkkonummelle syyskuun lopussa.

Pitäkää meidän puolesta peukkuja, että kaikki menisi hyvin, kengät pysyvät jaloissa ja Thor tuntisi olonsa kuin kotonaan uudessa kodissa. Sinänsä paikka, hevoset ja ihmiset ovat jo tuttuja entuudestaan, mutta Thor on sen verran herkkä, että en ole ihan varma miten hän sopeutuu isompaan talliin pihattoon. Olen vaan todennut, että voisin itse paremmin, jos Thor saisi elää sellaista elämää koko vuoden ympäri, jota Thor on elänyt kesäisin. Haluaisin niin, että Thor pääsisi liikkumaan vuorokauden ympäri ja heinää olisi koko ajan tarjolla.

En varmaan vielä koskaan ole jännittänyt mitään näin paljon Thorin kanssa, sillä en tiedä miten Thor tulee toimeen ruunalauman kanssa, kun vieressä asustelee isompi sekalauma, joissa paljon tammoja. Pelkään myös kenkien puolesta ja ihan vaan sitä, että Thor stressaisi muutosta liikaa eikä rauhoittuisi ollenkaan. Sinänsä taas, niin tilat ovat mahtavat. Paikan päällä on huippu kenttä ja maneesi ja laidunkausi jatkuu toivottavasti pitkälle lokakuuhun. Maastot ovat huikeat eikä me olla moneen vuoteen päästy kunnolla maastoilemaan talvisin. Eli ei voi muuta kuin uskoa parasta ja napata kamera mukaan, niin laitan sitten taas kuvia ja videoita tulemaan.

Onko jollain muulla samankaltaisia kokemuksia, joita haluaisitte jakaa kanssani.

If I'm being rejected from one thing, it's really just the path redirecting me elsewhere to where I'm supposed to be. - Amani Al-Khatahtbeh

6 comments:

  1. Oiiii, onnea uuteen seikkailuun, pidän peukkuja pystyssä että kaikki sujuu hyvin! Miekin laittaisin omani heti aktiivipihattoon, mutta meidän suunnilla lähin 70km päässä. Jos tilanne jossain kohtaa antaa periksi kaupungin vahdoksen myötä olisi aktiivipihatto myös meidän valinta, hieman vilkkaan suokin kanssa :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Sanna! Muutettiin tänään ja ainakin tähän asti on mennyt enemmän kuin hyvin.:) Tuntuu vain siltä, että vihdoinkin ollaan tultu juuri sellaiseen paikkaan, jossa toivottavasti viihdytään pitkään. Samanlainen olo oli sillon, kun Masi muutti Gunsanin luokse vuosia sitten.:)

      Toivottavasti Aktiivipihatto on teillekin ajankohtainen pian.:)

      Ihanaa elokuun loppua ja syksyn alkua!

      Delete
  2. Alkuhässäkät saattaa kestää pari viikkoa, mutta en ole vielä tavannut yhtään hevosta joka ei sopeutuisi laumaan jossa kaikki ovat samaa sukupuolta :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos tästä tsempistä. Auttoi rauhoittamaan hermostuneisuuttani tänään. Onneksi alku meni todella hyvin. Toivotaan nyt vaan, että Thor sopeutuisi ja voisimme jäädä asustamaan Aktiivipihattoon. Sen verran hyvältä vaihtoehdolta se kyllä tänään tuntui.:)

      Ihanaa elokuun loppua ja syksyn alkua!

      Delete
  3. Peukut pystyssä täälläkin!

    Jos tunteesi oli epäilyksistä huolimatta sama kuin Masin muuttaessa Gunssanin luo, niin luota siihen - sydämesi tietää kyllä!

    Maarit L. ��

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Maarit L. So far so good. Tänään liittyi vielä neljäs ruuna laumaan.:)

      Delete