Tuesday, July 14, 2015

Murenevat kaviot


On järkyttävää nähdä, kun rakas hevoseni kärsii todella huonosta kavionlaadusta. Tänään teki ensimmäistä kertaa mieli sanoa kengittäjälle, että antaa olla. Annetaan Thorin olla pari vuotta vain ja katsotaan mitä kavioille tapahtuu. 

Mutta jossain siellä sisällä pieni ääni sanoo, että jos kenkiä ei saa laitettua ei hevoseni kävele kohta enää ollenkaan. Joten ei kun kengät jalkaan ja toivotaan, että kaviot saavat taas kasvaa rauhassa ja tilanne rauhoittuu pikkuhiljaa. 

Varattuna oli aika Jaskan luokse Hyvinkään hevosklinikalle 23.7., mutta ensimmäinen kenkä irtosi jo sunnuntaina. Sain kun sainkin ihanan Inkoolaisen kengittäjän tulemaan heti tänään kahdeksalta aamusta. Eli ei kuin Jeesus-teippiä peliin ja kavio mahdollisimman suojattuna kunnes kengittäjä saapui.

Meille uusi kengittäjätuttavuus oli melko järkyttynyt kavioiden tilasta. Pakko oli kuitenkin naurahtaa koska hän ei nähnyt miltä kaviot näyttivät viime kesänä, kun yritin rohkeasti odottaa viikon verran oman kengittäjämme saapumista tallille (koska en halunnut vaihtaa kengittäjää). 

Thor ystävystyi heti kengittäjän kanssa.

Koska kaviot eivät kuudessa viikossa ehtineet kasvaa kunnolla ei oikeastaan ollut mitään mitä ottaa pois. Kaikki kaviot olivat repaleiset paitsi oikean etujalan kavio ja jokaisessa kaviossa oli suuri ongelma kavion reunan puuttuminen. Ei voinut muuta kuin toivoa, että naula ei lähde painamaan väärään kohtaan ja kengät pysyisivät nyt jalassa edes sen kuusi viikkoa. 

Suuri riskihän on kengittää näin repaleista kaviota, mutta olen todennut aiempina kertoina, että parempi vain heittää kenkä jalkaan kuin yrittää kaiken maailman massoilla jotka irtoavat parin päivän sisällä. 


Harmittaa kovasti Thorin puolesta, että kavionlaatu on näin huono. Oli kuitenkin mielenkiintoista huomata, että uusi kavio näyttää paljon terveemmältä ja allanäkyvän kavion painauma (keskellä kaviota) on lähtenyt parantumaan huomattavasti. Kengittäjä huomautti tästä minulle tänään ja totesimme, että Thorilla on samanlaiset kolot kaikissa kavioissa eli jotain on ollut pielessä ruokinnan tai stressitasojen tai muuta suhteen jossain vaiheessa puolen vuoden sisällä. Kavio kun kertoo noin puolen vuoden - vuoden historian.  



Onneksi tallilla oli kuitenkin mukana ihanat apurit ja sain heti vietyä Thorin ja Mareldan maailman parhaimmalle laitumelle, jossa kasvaa juuri kavioille oikeanlaista ravintoa. Myös kengittäjä oli super mukava ja suloinen ja teki todellakin parhaansa.



Thor voi muuten paremmin kuin koskaan. En vielä ikinä ole nähnyt Thoria näin levollisena, onnellisena ja tyytyväisenä ja Marelda ja Thor tulevat enemmän kuin hyvin toimeen.



Lue myös muut kavioaiheiset postaukset täältä.

26 comments:

  1. On kyllä yllättävän huonon näköiset kaviot. Laadun kannalta siis näyttää oikeasti murenevan käsiin! Ootko miettinyt bootsitusta? Kaveri käytti omallaan vuoden ympäri vuorokauden gloveja, että sai kaviot kestämään käyttöä. Ongelmana oli sieni jota ei voinut kenkien kanssa yksinkertaisesti hoitaa vaan oli pakosti kengättömäksi jätettävä. Nykyään koko hevonen on kengätön kun rupesi pärjäämään niin hyvin.

    Liiallinen sokeri aiheuttaa tuollaista murtumista minun tiedon mukaan, mutta toivottavasti saatte hevosen kaviot taas elvytettyä :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo eikö vaan. Järkyttävän huonolaatuiset. Buutsitusta olen miettinyt, mutta Thor on sen verran liikkuvaista sorttia, että noin yksi buutsi kuluu tai katoaa päivän aikana (kokeiltu viime kesänä kun kengittäjä tuli vasta parin viikon viiveellä).

      Thorilla on alusta asti ollut näin huono kavionlaatu, joten vaikeata sanoa miten paljon sokeripitoinen ruoka vaikuttanut ja onko heinässä ollut liikaa sokeria jne. (syö enimmäkseen heinää). Jotenkin uskon vain, että Thor on kärsinyt purentaviasta pienestä asti ja se on vaikuttanut ruuansulatukseen ja kavioiden laatuun. Ja sitten on tietenkin jalostuspuoli. Jalostetaan joitain piirteitä, mutta unohdetaan kaviot kokonaan.

      Delete
  2. Syökö Thor mitään lisäravinteita tai onko kengittäjillä ollut ehdotuksia kaviolaadun parantamiseksi? Aika puuroahan nuo ovat ja jos ei ole kavioita, ei ole hevosta...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo ollaan kokeiltu ihan kaikkea. Thorilla on vaan super super huono kavionlaatu. Ja siis nyt ne on ollut aika hyvät eli voit kuvitella miltä ne on näyttänyt pahimmillaan.

      Delete
    2. Ja kengittäjät sanovat kaikki samaa. Että ei voi hirveästi vaikuttaa ja Thorilla pitäisi saada kengät pysymään jalassa. Eli ei liian pitkää kengitysväliä, mutta kun kaviot tuossa kunnossa pitäisi taas saada pidennettyä väliä jotta kaviot kasvaisivat. Syksyt ja talvethan tätä ongelmaa ei ole, mutta tottakai tämä vaikuttaa kokonaisvaltaisesti kavioiden kuntoon ja jalkojen asentoon.

      Delete
    3. Ei voi muuta toivottaa kun tsemppiä taistoon bootsien yms apukeinojen kanssa!!

      Delete
    4. Kiitos Laura. Kun saa vaan kengät taas pysymään jalassa niin ei ole hätää. Toivotaan vaan parasta. Ja jos on jotain mahtavia kavionvahvistusvinkkejä niitä otetaan mielellään vastaan.;)

      Delete
    5. Mulla on onnekseni erittäin kovakavioinen koni, jopa niin kova, että talviaikaan seppä ei meinaa saada vuoltua jos tulee ulkoa sisään. Siksi yritetään pitää kengitykset aamuisin.. Mutta kyllä markkinoilla tuntuu löytyvän paljon tuotteita tähänkin vaivaan, mutta kun omakohtaista kokemusta ei ole, niin en mitään uskalla suositella.

      Delete
    6. Joo tuollaiset kaviot Masillakin oli. Aivan super mahtavat ja kovat.:)

      Delete
    7. Tuli nyt vielä mieleen, enkä jaksa takkuilevan nettiyhteyden kanssa laiskuuttani selata, että eikö nämä Thorin kavio-ongelmat ole olleet kesä- syys aikaan? JOS näin oikein muistan, niin onko mahdollista, että laidunruoho ei kuitenkaan riittäisi sille, vaan se tarvitsee todella tasalaatuisen heiän tai vaihtoehtoisesti ekstravahvan kivennäis-hivenaineruokinnan laidunruohon tueksi?

      Tämä nyt vaan tämmöinen aatos.

      Delete
    8. Aivan oikein Laura. Ongelmia on ollut vain kesäisin. Ymmärtääkseni on kuitenkin melko yleistä, että laidunkaudet aiheuttavat enemmän ongelmia. Mistä se sitten tarkalleen johtuu en ole ihan selvillä. Ainakin kosteus taitaa vaikuttaa jne. Ja kaviot kasvavat nopeammin.

      Kyllä tämä varmaan on vahvasti ruokinnallinen juttu, joten on mielenkiintoiista seurata mihin tämä johtaa kun meillä nyt todella hyvä luonnonlaidun.

      Tai sitten Thorilla nyt vain on järkyttävän huono kavionlaatu eikä sille voi oikein mitään tehdä. Vaikeata sanoa.

      Mutta ihanaa, että jaksat pohtia näitä kanssani. Kiitos!

      Delete
  3. Mun hevosella tippui kenkä viime kesänä parin pvä välein. Sen kavio mureni lähes koskettaessa. Ostin formula4feetia ja nyt on tämän vuoden puolella yksi irtokenkä tullut ja kavioaines on parempaa kuin milloinkaan.
    Kyllä mä lähtisin sitä syöttämään ja yrittämään.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kuulostaa mahtavalta. Mä taisin tuota syöttää yhden talven ja se oli tähän asti toimivin kaikista formuloista. Täytyypä hieman tutkia ja miettiä mitä lähtisi nyt syöttämään. Kiitos ja toivottavasti teillä pysyy kengät jalassa.;)

      Delete
  4. Voisin suositella ottamaan yhteyttä Vainikanaitan ihmisiin. Tuntuvat tietävän ja ymmärtävän paljon kavioiden ja ruokinnan päälle. Tosin hoitavat vain kengättömään hevosia, mutta ei kai siinä mitään menetäkkään vaikka heiltä kyselisi mielipiteitä, vaikka ei välttämättä ottaisikaan hevoseltaan kenkiä pois. En nyt tiedä miten itse suhtaudut kengättömyyteen, kun jotkut on melko vahvasti sitä vastaan, mutta asian voisit miettiä ainakin tällaisena ajatusmaailmaa avartavana... ;)

    Olen saanut Vainikanaitan ihmisiltä paljon apua kun siirryin kengättömyyteen oman hevoseni kanssa. Se on ollut jännä matka! Vasta nyt olen kunnolla ymmärtänyt kuinka paljon varsinkin ruokinta vaikuttaa kavioihin. Olen kuitenkin yli 20 vuotta ollut hevosten kanssa tekemisissä ja nykyinen hevoseni on jo toinen oma hevonen.
    Hevonen on n. 170cm estepainotteinen kevyellä kisakäytöllä oleva tamma ja hyvin on ensimmäiset 6kk mennyt ilman kenkiä. Tosin kaviot ovat olleet alusta lähtien hyvä kuntoiset.

    Edellisen hepan kanssa painin kavio ongelmien kanssa ja harmittelen ettei tietämys silloin ollut lähellekkään samaa kuin nykyisin... Mutta tiedän siis tuskan... Tsemppiä!

    Noora

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Noora! Ehdottomasti olen yhteydessä. Mun mielestä kengättömyys on aivan mahtava juttu, mutta en uskalla kokeilla Thorin kanssa koska pelkään, että Thor voisi kipeytyä vakavasti kun kaviot katoavat kokonaan. Mutta ehdottomasti harkitsisin sitä vaihtoehtoa, jos olisi paremmat kaviot alla.

      Tuo ruokinta on kyllä niin mielenkiintoinen asia ja miten kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ja hevosen henkisellä hyvinvoinnillakin on suuri merkitys (stressi jne.)

      Olisi ihana kuulla jotain ajatuksia mitä sinä syöttäisit, jos hevosella näin huonot kaviot. Ja mitä kaikkea olet oppinut?

      Ihanaa kesänjatkoa!

      Delete
    2. No en nyt koe olevani kovin hyvä neuvomaan tällaisessa asiassa, koska en ole nyt joutunut painimaan huonojen kavioiden kanssa. Siksipä ehdotin tuota Vainikanaittaa, heillä kokemusta on.
      Mutta alan olemaan hyvin vakuuttunut siitä, että yksinkertainen ravinto on yleisesti ottaen hevoselle parasta (tietysti yksilöt huomioiden). Hyvälaatuinen heinä, ei liian ravinteikasta, muttei liian köyhääkään, hyvin maltillisesti väkirehuja ja hyvät tasapainon kivennäisissä ja vitamiineissa. Siinä varmasti hetki kyllä menee, että löytää sen oikean tasapainon juuri tietylle yksilölle... Ja se stressitön elämä tietysti on myös todella tärkeää ja stressi varmasti näkyy kavioissa.

      Tässä on linkki yhdelle mielenkiintoiselle ulkomaiselle kavioidenkuntoutus sivustolle: http://www.rockleyfarm.co.uk

      Hyvää kesää sinnekin!

      Delete
    3. Täytyy vielä sanoa kun katselin noita kaviokuvia uudestaan, että ne ei itse asiassa näytä niin kamalilta. Pari kuvaahan tuossa vaan on ja kuvista muutenkin hankala mennä tarkemmin mitään määritelemään. Mutta kavionpohjan kuvassa huonolta näyttää vaan kavion seinämä. Se on tietysti tärkeä silloin kun siihen pitäisi saada kengät kiinni, mutta kengättömällä seinämä ei näyttele ihan niin suurta osaa. Tärkeintä on että antura eli kavion pohja on riittävän paksu ettei aro ja että säde on toimiva. Tuon yhden kuvan (ja minun lyhyen kokemuksen) perusteella antura näyttää ihan kohtuullisen hyvältä ja säde myös. Säde toki on aavistuksen surkastunut koska ei ole kengän takia päässyt täysin normaalisti toimimaan.
      Kengättömässä kaviossahan hevosen paino ei tule seinämälle vaan tasaisemmin koko kavion pohjalle. Olen kuullut joskus "normaalien" kengittäjien ihmettelevän sitä että kengättömällä saa olla seinämä anturan tasalla. Ja kengättömän kavion huollossahan ei yleensä pitäisi koskea säteeseen melkein ollenkaan, pientä siistimistä lukuunottamatta ja antura jätetään kokonaan koskematta.

      Mutta huom huom huom minulla ei ole kuin tämä puolivuotta kokemusta kengättömyydestä ja ehdottomasti ehdotan, että otat yhteyttä ammattilaiseen ja tosiaan sellaiseen kuka on perehtynyt _oikeasti_ kengättömyyteen.

      -Noora

      Delete
    4. Juuri näin jotenkin ajattelen myös itse, että hyvälaatuista peruskorsirehua ei voita mikään. Ja joo, ei tuo olekaan yhtään paha viime kesään verrattuna. Mutta haluan tuoda tämän ongelman esille ja tässähän olen taas saanut mahtavan paljon uutta tietoa.

      En ole siis kovin huolestunut, tylsää vain että kavion laatu on niin kehno. Tässä oppii sinänsä taas niin paljon uutta hevosen kavioista, ruokinnasta ja muusta että ei voi kuin olla kiitollinen.

      Vaikka kengättömyys on mielestäni mahtava juttu en henkilökohtaisesti Suomen olosuhteissa ottaisi kenkiä pois kovinkaan helposti. Etenkään huonokavioisen hevosen kanssa. Olen yhden hevosen kengättömyyttä seurannut läheltä kun ratsutin sitä ja laitoimme kengät takaisin jalkaan vuoden sisällä.

      Mutta on sitten kengät tai ei, niin tekee erityisen hyvää tutustua hevosen kavion mekaniikkaan ja ylipäänsä oppia hevosen hyvinvointiin liittyvistä asioista mahdollisimman paljon. Ja tärkeintä on varmaan tässä kaikessa hyvä ja säännöllinen vuolu/kengitys ja mahdollisimman hyvät puitteet ja ruokinta.

      Kiitos kovasti Noora avusta ja olisi todella mukava kuulla miten teillä sujuu kengättömyys jatkossa. Kiitos myös linkistä:)

      Delete
  5. Ai kauhea missä kunnossa nuo kaviot on. En uskaltaisi jättää noita kengättä, katoavat vielä kokonaan. Oletko varma ettei Thorilla ole jokin puutostauti? Olen katsellut pidemmän aikaan ettei se näytä hyvin treenatulle nuorelle ratsulle vaan karva on aika elottoman näköinen eikä sillä ole juuri lihaksia, vaikka olet hyvissä olosuhteissa treenannut. Nyt nämä kuvat kaviosta vahvistavat käsitystä puutoksesta tai imeytymishäiriöstä (joka johtaa puutokseen) tai kovasta stressistä. Hanki laadukas hyvin imeytyvä monivitamiini-kivennäisvalmiste, anna laadukasta biotiiniä, hanki hyvä täysrehu, ota verikokeet ja harkitse vaikka maastoiluvuotta Thorille eli anna sen jäädä maalle kasvattamaan vastustuskykyä. Ehkä se ei ole koskaan saanut olla pihatto/laumahevosena ja sen aika olisi nyt? Sitten kun hevonen on voimistunut ja palautunut niin palaatte tehotreeniin.
    Harkitsisin myös jonkin niveltehoaineen syöttämistä, sillä jos ulos näyttää tuolle, mille näyttää sisäpuoli?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos mahtavasta kommentista. Tätä olen pohtinut jo pari vuotta. Oon nimittäin samaa mieltä, että pelottavaa ajatella miltä se näyttää sisältäpäin: miltä selkäranka näyttää, kaikki nivelet, jänteet jne. Tämähän juontaa varmaan purentaviasta ja siitä, että Thor on ollut niin kipeä suusta. Se on varmaan vaikuttanut ruoansulatukseen ja kavioihin ja kaikkeen. Ja sen takia Thor on varmaan ollut niin hysteerinen ja stressaantunut (välillä vähemmän, välillä enemmän).

      Thor saa jäädä asumaan Inkooseen ja talveksi mennään treenaamaan muualle. Thor on rauhoittunut niin paljon ja luulen, että se tarvitsee aikaa. Ja nyt kun on löytynyt paikka jotka täyttää kaikki kriteerit jotka haluan hevoselleni ja Thor on kuin kotonaan tuntuu todella hyvältä.

      Halusin vain laittaa näitä kuvia tänne koska mielestäni on tärkeätä puhua näistä asioista ja tätä kautta saa usein hyviä uusia ideoita ja apua. Masilla kun taas oli super hyvät hampaat ja kaviot, niin ei samalla tavalla tullut mietittyä koko asiaa.

      Delete
  6. Mitenköhän kuumakengitys auttaisi? Onko sun hevosia koskaan kuumakengitetty? :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Thoria on kuumakengitetty yli vuoden ja mielestäni on toiminut todella hyvin. Koko syksi, talvi ja kevät kengät pysyivät erinomaisesti jalassa.:) Sinänsä tämä ongelma on ollut aina vain kesäisin eli vaikeata sanoa miten olisi toiminut kuumakengityksen kanssa kun oma kengittäjämme ei tullut mukaan tänne maalle. Tämä oli sinänsä todella tietoinen riski koska arvelin jo, että näin käy. Halusin kuitenkin Thorin laitumelle, joten toivotaan nyt vain, että kengät pysyvät jalassa ja kavionlaatu paranisi pikku hiljaa. Mielenkiintoista seurata miten kaviot voivat nyt kun Thor liikkuu 24/7 ja syö todella luonnonmukaista heinää/ruohoa.

      Onko kuumakengitys paljon parempi vaihtoehto hevosen kavioille tai miten tulit ajatelleeksi sitä?

      Delete
    2. Ok, meilläkin on nyt ensimmäinen kuumakengitys hevoselle suoritettu ja hyvältä näytti!
      Tuli mieleen, kun olen lukenut kuumakengityksen auttavan huonokuntoisempien kavioiden kasvuun.. Tiedä sitten, mutta ainakin kuumakengiyksellä pitäisi pysyä kengät kauemmin kiinni :)

      Delete
  7. Voi kun kurja juttu nuo Thorin kaviot. Ja sulle (sekä Thorille) jos kenelle soisi hevoatelun vailla huolia, koska olet niin omistautunut hevosenomistaja.

    Mä en kavioiden hoidosta paljoakaan tiedä, mut piti myös kertoa Vainikan aitasta. Heiltä kävi tilan emäntä katsomassa ystävän vuoniksen kavioita. Hepo alkoi ontua toista etusta, Vainikan aitan ihminen totesi valkoviivataudin (saman diagnoosin sai samalta tallilta neljä muutakin hevosta). Hepo sai savipohjaisen tökötin, joka laitettiin puhdistettuun sienen aiheuttamaan kohtaan, nyt kavio on ilmeisesti jo parempi. Hevonen on ollut ilman kenkiä, nyt on kengässä. En tiedä mitä kengittäjä on nyt ollut mieltä, mutta aika skeptinen oli tästä luonnollisesta kavioiden hoidosta sekä myös kengättömyydestä.

    Toivottavasti kaviot tulisi kuntoon!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi Kiitos Ulla! Oot niin ihana. Toivotaan todellakin, että kavioista tulisivat edes hivenen parempilaatuiset ja kengät pysyisivät jalassa.

      Miten sun hevostelut ovat sujuneet?

      Delete
  8. Mikään lisäravinnehan ei auta kavioihin kuin 6-12kk viiveellä. Eli se mitä se syö nyt ei auta kavionlaatuun mitenkään. Ennenkuin ensi vuonna. Itse syötän biotiinia jatkuvasti ha kavioaines on hyvä. Kyllähän niitä irtokenkiä kesällä tulee kun laitumet on märkiä ja tarhat kuivia.

    ReplyDelete