Sunday, January 12, 2014

Teemana kehonhallinta


Ellan viettäessä perjantai-iltaa hyvän ystävän luona Porkkalassa sain mahdollisuuden osallistua Annika Schulmanin Ratsastajan kehonhallinta -workshoppiin samaisena iltana. Kurssi oli todella hauska ja mielenkiintoinen ja muut osallistujat ihania persoonia kaikki. Itse pilatessali huokui uutuutta ja oli aivan super hieno. 

Sain taas paljon uutta ajateltavaa ja olisin voinut jatkaa jutustelua kehonhallintaan liittyvistä asioista vielä pari tuntia lisää. Tuntui, että aika meni aivan liian nopeasti, joten täytyy ehdottomasti päästä mukaan taas seuraavalle kurssille. En esimerkiksi tiennyt, että lonkankoukistajalihas kiinnittyy alaselkään asti. Eli alaselän ongelmat ja kireydet voivat johtua lonkankoukistajan kireydestä, joka on mielestäni todella mielenkiintoista. Tai sen, että notkoselkää ei oikeasti ole olemassa vaan kyse on vatsa- ja selkälihasten epätasapainosta.

Valitettavasti en kirjoittanut ylös mitään kurssin aikana koska teimme paljon harjoituksia ja halusin keskittyä niihin. Yksi harjoitus, joka jäi vahvasti mieleen ja jota hyödynsin tänään Johannan tunnilla oli seuraavanlainen. Piti valita pari ja toisen  henkilön piti laittaa kädet ristiin ja toisen piti leikkiä hevosta. Hevonen sai sitten tehdä kävelymäistä liikettä ja ratsastajan piti seurata mukana. Sen jälkeen hevosen piti vetää hieman ja yrittää saada ratsastaja pois tasapainosta. Mielenkiintoinen huomio tässä harjoituksessa oli, että kun vartalo ei ollut vahva ja ikäänkuin juurtunut maahan oli ratsastaja todella helppo saada pois tasapainosta ja tunne oli epämiellyttävä ja jokseenkin epäluotettava. Heti kun ratsastaja muisti keskivartalon hallinnan ja oli vartalostaan vahva, tuntui hevosen suussa paljon mielyttävämmältä ja tasaisemmalta.

Koska sain niin huonosti kirjattua muistiin kurssin anteja, sovimme Annikan kanssa, että haastattelen häntä lähiaikoina koska hänellä on aivan uskomaton tietotaito ihmisen ja eläimen fysiikasta ja biomekaniikasta. 

Kotimatkalla hain Ellan Porkkalasta ja ajoimme yhdessä kotiin nauttimaan loppuviikonlopusta. 

Perjantaina kävimme Thorin kanssa kävelemässä maasta käsin maastossa ja eilen Riikka oli Nöpön ja Maagin kanssa maastossa. Huomenna on tiedossa vapaapäivä ja tiistaina jatketaan maastoilua. Keskiviikkona on taas tiedossa puomi/ristikkoharjoituksia ja torstaina lähdemme jo ystäväni kanssa Portugaliin. Olen niin täpinöissäni, että huh huh.....

Eilen olimme myös uimassa Kirkkonummella ja uimahalli on niin miellyttävä. Lapset temmelsivät melkein kolme tuntia vedessä, joten menimme hieman väsyneinä Emilian ja Lilian järjestämälle illalliselle. Tänään olikin sitten hieman väsynyt olo ja laitoin Ellalle kumisaappaat päälle Aktiivitallille. Arvatkaa vain paleliko Ella niin paljon maastolenkillä, että piti hypätä alas kesken matkan. Ella sai kuitenkin ratsastaa Evan 21-vuotiaalla possu-hevosella, joten se oli todella hieno juttu. Ensi kerralla äiti-Kia on hieman tarkkavaisempi kelin ja vaatetuksen suhteen.....

Tänään oli hieman juoksutus ja koirat juoksivat vapaana maneesissa kaaosta ja tunnin jälkeen Thor hyppäsi sivuun toisen hevosen vieressä ja suoraan mun jalan päälle. Näitähän on sattunut aika monta kertaa ennenkin eri hevosten kanssa ja Australiassa pahin oli kyllä, kun pikkuvarvas murtui. Tänään kävi siis todella tuuri, koska jalka on vain hieman arka ei muuta. Muistan aina, kun veimme yhdellä tallilla Kylmälässä hevosia sisälle Tiinan kanssa ja yksi hevosista kaatoi mut ja hyppäsi suoraan mun jalan päälle. Silloin sattui kovasti ja Tiina ja tallinomistaja laittoivat Metacamit kehiin. Olin ihan huppelissa sen jälkeen ja meillä oli todella hauskaa, kun rällästimme Jorvin sairaalan käytäviä pitkin. Onneksi myös silloin selvisin pelkällä säikähdyksellä. 

No comments:

Post a Comment