Thursday, December 13, 2012

Lumessa temmeltämistä

Voi että mä rakastan mun hepoja niin paljon. Heräsimme Heidin kanssa aikaisin torstaina ja olimme tallilla jo varttia vaille kahdeksan. Lähdimme maastolenkille Masin ja Thorin kanssa ja nautimme talvisesta säästä.

Tiina piti meille tunnin tiistaina ja aiheena oli hevonen pohkeiden välissä. Eli ei kiemurtelua ja epätasaisuutta vaan mahdollisen tasaista ja suoraa menoa. Tiina teetti taas hyviä harjoituksia. Tulimme pituushalkaisijalle ravissa, suoristus, voltti vasemmalle, suoristus ja sen jälkeen pohkeenväistöä oikealle (ja sama juttu toiseen suuntaan). Uralle saavuttua laukannosto, ympyrä ja takaisin raviin.

Thor oli hyvän tuntuinen ja loppuravissa ratsastin kolmikaarista kiemurauraa. Jokaisella kiemuralla piti hidastaa tahtia vatsalihasten avulla ja taas pyytää Thoria eteen. Thor kuunteli todella hyvin, pysyi tasaisessa muodossa ja tahti säilyi samana.


Tänään lähdimme lumisateeseen leikkimään. Juoksutin Thoria hetken pellolla ja hyppäsin selkään. Thor katseli kyllä kovasti maisemia ja oli hieman jännittynyt, mutta käyttäytyi todella hyvin. Laukkasimme ja ravasimme pellolla ja lopussa tuntui, että Thorin selkä oikein nousi ja Thor hakeutui todella hyvin tuntumaa kohti. Kun olimme viettäneet aikaa pellolla hyppäsin taas alas ja lähdimme vielä pitkälle kävelylle. Istumme huomenna pitkään lentokoneessa, sillä lennämme Dominikaaniseen tasavaltaan, joten rämpiminen lumessa tuntui ah niin ihanalta.

Oikein ihanaa joulua teille kaikille rakkaat lukijat ja kiitos kun jaksatte aina välillä kommentoida blogiini. Suuri kiitos etenkin Noora, Ulla, Amalia, Laura, Jilla ja Elina. Toivottavasti jaksatte seurata kirjoituksiani myös ensi vuonna. 

4 comments:

  1. Oikein ihanaa lomaa ja joulua siellä lämpimässä! Kerrot varmaan sitten Dominikaanisesta, kun ehdit. :)

    Kyllä täällä ainakin seuraillaan ja kommentoidaan edelleen, sinun blogisi kuuluu jo päivittäiseen selailuun.:)

    ReplyDelete
  2. Mukana ollaan kuin peräpu... ai niin, ei nyt sovi moisia enää puhua, tontut näkee ;) Hyvää joulua ja nauti lämmöstä!

    ReplyDelete
  3. Rentouttavaa ja mukavaa lomaa ja joulua! :)
    Lumiratsastus on ihanaa, mekin päästään toivottavasti taas pikkuhiljaa harrastamaan sitä uusin voimin.

    ReplyDelete
  4. Sydämmellistä joulua ja rentouttavaa lomaa koko perheelle! :)

    ReplyDelete