Saturday, September 22, 2012

Kieliluun avaus


Kraniosakraalikurssi jatkui tänään ja Pekka opetti uusia otteita ja saimme jälleen hoitaa toisiamme. Aamupäivän hoitojen jälkeen pidimme pienen tauon, jonka jälkeen kaksi henkilöä saapui hoidettavaksi. Saimme siis kokeilla hoitoja ihka oikeilla ulkopuolisilla ihmisillä ja oli kyllä todella mielenkiintoista. Kyllähän se niin on, että käytännön tekemisessä asioita oppii parhaiten.

Iltapäivällä Pekka näytti vielä kraniosakraaliotteita yhdellä tallin hevosista. Hevosta hoidetaan säännöllisesti, joten reaktiot olivat paljon pienemmät kuin esimerkiksi Thorin reaktiot ensimmäisellä hoitokerralla. Oli kuitenkin mahtava seurata kun ymmärsi paremmin mistä on kyse ja nyt kädet syyhyää huomisia koira- ja hevospotilaita odottaessa.

No comments:

Post a Comment