Friday, June 1, 2012

Tarkista hampaat


Viime maanantaina suuntasimme Vermoon tarkistuttamaan Thorin hampaat. Thor on viime heinäkuusta asti oireillut seuraavalla tavalla:
  • Ratsastaessa levoton kädelle.
  • Vino
  • Syönyt ajoittain hyvin ajoittain huonosti. 
  • Niska jumissa ja etenkin vasen lapa
  • Raspauksen jälkeen ollut viikon-pari parempi ratsastaessa ja syönyt paremmin. 
  • Osoittanut laihtumisen merkkejä. 
  • Karva ei ole ollut kiiltävä.
Thorin hampaat on katsottu 4 kertaa ja pyysin myös ostotarkastuksen yhteydessä heinäkuussa 2011, että hampaat tarkistetaan eli en heti osannut epäillä että hampaiden osalta voisi olla suurempaa ongelmaa. Olen myös hoidattanut seuraavat asiat: 
  • Jalat on kuvattu
  • Satula on vaihdettu (olen myös tehnyt paljon työtä ilman satulaa ja käytän sekä koulu että estesatulaa)
  • Thoria on hierottu säännöllisesti
  • Fysioterapeutti on katsonut Thorin
Kuitenkin samat ylhäällä mainitsemat ongelmat ovat jatkuneet ja kun kuulin Mia Kainulaiselta sekä blogini lukijalta Lauralta, että Juti  (Jukka Holopainen) Vermosta osaa katsoa hammasongelmia sekä hevosen purentaa kokonaisvaltaisemmin varasin ajan jo pari kuukautta sitten.


Thor oli saavuttuamme aika pörhäkkäällä tuulella, joten Juti rauhoitti Thorin ja kokeili ja katseli pään ja niskan asentoa, imusolmukkeita, leukaa, purentaa sekä hampaita.

Juti totesi että Thorilta löytyy vakava perusongelma ns. aaltopurenta, sillä takaposkihampaat alhaalla olivat hyvin matalat ja yläposkihampaat liian pitkät. Takaposkihampaat olivat noin 2 mm korkeita kun taas edessä poskihampaat olivat noin 20 mm.

Normaalisti hammasrivi on tasainen tai hiukan nouseva takahampaita kohti. Koska hammasrivi ei ollut kummallakaan puolella tasainen, hampaiden purupinnat olivat kantikkaat ja terävät (tämä selittää myös sen, että raspauksen jälkeen Thor on aina parin viikon ajan syönyt / ollut rahallisempi suustaan ratsastuksen aikana.) Tämä aiheutti esim. pureskellessa sen, etteivät leuat päässeet liikkumaan kunnolla kuin sivusuunnassa, jolloin ns. elliptinen (=soikiomainen) puremaliike jäi pois. Ratsastaessa epätasainen hammasrivistö aiheuttaa sen ettei peräänannossa alaleuka pääse siirtymän eteenpäin. Tunne on hyvin epämukava ja hevonen pyrkii pois peräänannosta ja haluaa liikkua pää ylhäällä.



Hoito: 
Hampaat hiottiin edestä ja keskeltä lähes normaaliin mittaan, jolloin jäädään odottamaan että takimmaiset alaposkihampaat kasvavat takaisin normaaliin mittaan. Tulee kestämään noin 3 vuotta, että purenta saadaan normaaliksi. 

Potilaskertomuksen terapia: 
Rauhoitus. Purennan korjaus/oikaisuhoitoa. Kuolainsijan muotoilu. Harjanteiden tasaus. Raspaus. 

Kyselin tietenkin jälleen innoissani kaikenlaista (taas sai oppia jotain uutta) ja nämä vastaukset jäivät eritoten mieleeni:

Juti vertasi hampaan kasvunopeutta kavioihin. Kavio uusiutuu kokonaan 8-15 kk:n (2cm / kk) aikana kun taas hammas kasvaa vain 1-2 mm vuodessa. Kaikki hampaat ovat puhjenneet/vaihtuneet ja tulleet luusta normaalin mittansa verran ulos kun hevonen on noin 7 v. Eli tällöin purenta on ns. valmis.

Juttelimme myös purupinnan hionnasta ja Juti totesi, että hän on vuosien aikana nähnyt järkyttäviä tapauksia jossa purupinta hiotaan yleensä liiallisella koneellisella raspauksella loppuun, jolloin pinnat muuttuvat pyöreiksi. Jotta hevonen voi kunnolla pureskella korsirehua (heinä tai säilöheinä) tulee
purupintojen olla riittävän terävät.

Myös hampaista lähtöisin olevat ongelmat saattavat pitkittyessään heijastua koko hevoseen aina jalkoihin asti. Ensin kipeytyvät hampaat, leuat ja purulihakset. Kipeytyessään nämä lihakset jäykistävät pikkuhiljaa niskaa ja kaulaa ja lopulta selkää. Hevonen alkaa pitämään päätään ylhäällä tai ylipäänsä epänormaalissa asennossa ja jäykistelee kaulaa ja selkää, jolloin selkärangan okahaarakkeet lähenevät toisiaan, ja seurauksena voi olla kissing spine -tyyppistä oireilua. Näistä kaikista johtuen hevonen saattaa alkaa kulkemaan vinossa, ei ehkä varaa kaikille jaloilleen enää tasaisesti, jolloin toisten jalkojen niveliin ja jänteisiin kohdistuu normaalia suurempaa rasitusta.

Muuta ajateltavaa: 
Kun hevonen pureskelee kunnolla ruokansa, sekoittuu siihen mukaan riittävä määrä sylkeä. Sylki sisältää paljon tärkeitä ruuansulatusenstyymejä. Tämä helpottaa rehun sulattamista ja parantaa sen hyväksikäyttöä. Mikäli hevonen syö tai pureskelee huonosti on ruuansulatus epätasapainossa ja tällöin mahahappojen eritys saattaa voimistuva. Hapot ärsyttävät mahan limakalvoa ja voivat pikkuhiljaa aiheuttaa mahahaavoja. Myös stressi (johtuen kivusta tms) lisää mahahappojen eritystä (tämä selittää myös sen, että Thorilla on saattanut olla vatsan kanssa ongelmia).

Olen todella onnellinen, että saimme apua Jutilta ja tämä vain osoittaa miten tärkeätä on, että perusasiat kuten kengitys, hampaiden hoito, sopiva satula jne. ovat kunnossa. Jostain sellainen ajatus kuitenkin tunkee koko ajan läpi, että jos vain antaisimme hevosten olla enemmän hevosia ja ne saisivat syödä lajilleen tyypillisellä tavalla korsirehua 10-12 tuntia päivässä, niin olisiko meillä tällaisia ongelmia lainkaan?

Lue myös:

Käynnit Jukka Holopaisen (Juti) luona Vermossa:
Juti vol. II.

Juti vol. III
Löysä hammas / Juti vol. IV
Juti vol. V / Headshaking syndrome / Testing your horse's teeth

Kliininen tutkimus (Viikin yliopistollinen eläinsairaala):
Thor mukaan kliiniseen tutkimukseen (Viikin yliopistollinen eläinsairaala)
Hevosen hampaita voi verrata pyyhekumiin (Viikin kliinisen tutkimuksen havaintoja)

Muita hevosen hampaita, purentaa ja kuolaimia käsittelevät artikkelit:
The Bitless Bridle
Miten kuolain vaikuttaa
Kuolaimista

The effects of the bit on the horse
The day that I met Sprenger
Kuolaimien aiheuttamat suuhaavat
Vaihda kuolaimia usein (Byta bett - en nödvändighet)
Lainauksia blogista
The Sensitive Horse Skull

Hyvät hampaat ja hienoa purenta
Note to self: Hevonen ei huvikseen mukeltele
Bit Management (ensimmäistä kertaa ilman kuolaimia Thorin kanssa)
Dually-riimu toimii
Kuolaimen yllä, kuolaimen alla
Hevosen pään tilttaus
Minna Viitanen raspaa Thorin ensimmäistä kertaa 12 2014
Bad teeth cause a bad back
Thor ja luotiviivan takana kulkeminen / rullaus (katso kommenttikenttä)
Älä pakota hevosen suuta kiinni
Hyvät hampaat, hyvät kaviot, hyvä hevonen
Murtuneita hampaita, purennan korjausta ja hampaan poisto (Vermo November 2019)


Ilman kuolaimia: Mbnet artikkeli
Bitless or Not, It's About Having the Choice: Eurodressage
Do You Really Know What Your Equine Dentist is Doing? You should!: Horse Side Vet Guide

The Tooth, The Whole Tooth, And Nothing But The Tooth: Veterinarian Dr. David Ramey weighs in on tooth floating.

Nämä kannattaa ehdottomasti lukea:
Horses and people:
Dental Anatomy: Part I
Dental Anatomy: Part II

Hevoshammaslääkäri Equi-hammas

Just as the young horse can develop malocclusions because of asynchronous eruption, the adult horse can develop malocclusions from asynchronous wear.  This can occur if an opposing tooth is softer or unequal in size.  A tall tooth, “hooks” (overgrowths of the first or last molars), “ramps” (excessive slope to the tooth) or “waves” (chewing surfaces of the molars are not straight and undulate in waves) can occur and require correction to allow full front-to-back and side-to-side motion of the jaw. 
Kiitos tekstin tarkistuksesta ja lisäyksistä eläinlääkäri Tiina Wrightille. 

3 comments:

  1. Kiitos tästä todella informatiivisesta postauksesta! Lueskelin itsekin juuri näitä hammasjuttuja, ja löysin muun muassa sellaisen tiedon, että laidunruohon nyhtäminen ja pureskelu on hevoselle parasta ennaltaehkäisevää hammashoitoa, kun tällöin hevosen suu tekee ellipsin muotoista liikettä, jolloin hampaat kuluvat tasaisesti molemmilta puolilta.

    Kuinka ollakaan, hevosellani raspaustarve oli ilmeinen tallinvaihdon jälkeen, nykytallilla vihreälle pääsy on ollut paikoin ihan liian vähäistä. (Tosin ihan viime aikoina tapahtunut huomattavaa parannusta.) Ja mun hevosella oli kuulemma suu tosi epätasaisesti kulunut, vasen ok mutta oikella paljon piikkejä.

    ReplyDelete
  2. Tosi mielenkiintoinen postaus! Vaikkei mulla omaa hepoa olekaan (ehkä jonain päivänä...) niin kaikki kiinnostaa ja hevosen terveyteen ja sitä kautta kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvät jutut on niin mielenkiintoisia. Tässä taas huomaa, että jos oman hevosen joskus saan hankittua, pitää tietoa ja taitoa keräillä kovasti etukäteen ja toki sitten myös yhteisellä matkalla hevosen kanssa. Kaikilla hevosilla pitäisi olla sun kaltainen omistaja. :)

    ReplyDelete
  3. Hei madjaarienmailla ja Ulla. Toivottavasti viikonloppu on sujunut hyvin ja mahtavaa jos olette saaneet jotain irti postauksesta. Tarkoitus oli tosiaan, että se olisi informatiivinen ja kenties joku muu saisi apua ennen kuin ongelma on edennyt liian pitkälle.

    madjaarienmailla, miten hevosten hammashoito hoidetaan Unkarissa? Olisi mukava kuulla siitä vähän enemmän.

    Sanoin Jutille, että olen todella iloinen kun laidunkausi on juuri alkamassa, mutta Jutin vastaus oli, että kun hevosella on jo olemassa olevia ongelmia hampaissa niin ongelmat helposti suurenevat kun hevonen pureskelee koko ajan. Eli tämä on tietenkin hieman ristiriitainen juttu. Uskon kuitenkin täysin siihen että voisimme välttyä todella monelta ongelmalta, myös hammasongelmista, mikäli hevonen saisi elää lajilleen tyypillisempää elämää. Juti oli kuitenkin sitä mieltä että Thorin hampaat ovat varmaan vain kasvaneet tuolla tavalla alusta asti ja kukaan ei ole sitä korjannut. Olen vain hämmästynyt siitä että kukaan muu ei ole huomannut aaltopurentaa, sillä se oli kyllä todella selkeä kun saimme katsoa Thorin hampaita.

    Kiitos Ulla kommentista. Ilahdutti kovasti. Olen aina ollut eläinrakas, mutta kaikesta kinumisesta huolimatta vanhempani eivät koskaan ostaneet eläintä minulle. Jossain vaiheessa onnistuin kuitenkin ostamaan kävelevän kepin, sen jälkeen akvaarion ja vielä Rogerina Rabbit -kanin. Hevosesta ei edes keskusteltu, mutta jossain vaiheessa vanhempani antoivat periksi ja sain käydä ratsastustunneilla. Maalla poljin pyörällä viereiselle tallille niin monta kertaa, että lopulta hoidimme Tiinan kanssa tallia kesäisin ja ratsastimme yhtä sun toista ravuria. Kerran isäni järjesti minulle hevosen Turusta kuukaudeksi vuokralle maalle ja se oli yksi elämäni parhaimmista kesistä. Olen ratsastanut erilaisia hevosia aina ja oppinut niiden kautta todella paljon, mutta koskaan ei osaa tarpeeksi tai tiedä kaikkea.

    Mitä haluan sanoa on se, että en usko että sillä on niin väliä kuinka kauan on ratsastanut tai ollut hevosten kanssa tekemisissä vaan ennemminkin se kunnioittaako eläimiä. Esimerkiksi hevosen ostaminen vaatii todella paljon rahaa ja aikaa ja sen takia olisi hyvä ensin esimerkiksi vuokrata hevosta tai olla töissä talleilla jonkun aikaa jotta tietää ihan oikeasti mistä on kyse. Olen aina hoitanut muiden koiria, mutta en tässä elämäntilanteessa ostaisi omaa sillä tiedän kuinka paljon aikaa koira vaatii ja tiedän, että oma aika ei riitä. Valitettavan usein kuitenkin käy niin, että ihmiset ostavat eläimiä ja myyvät ne sitten pois. Kun olen välillä tokaissut, että hektisen työn, perhe-elämän ja hevosten sekä valmentamisen yhdistäminen ei aina ole ihan helppoa, niin saan vastauksen: "Kannattaisiko myydä hevonen ja miettiä uudestaan sitten kun on parempi elämäntilanne". Ihmettelen sitä kovasti sillä sekä Masilla ja Thorilla on toivottavasti elinikäiset kodit luonamme eikä hevosten myyminen ole koskaan tullut ajatuksiini.

    Ehkä yksi tärkeimmistä asioista on kuitenkin kuunnella muita ja etenkin alan ammattilaisia. Koskaan ei voi kuunnella tai oppia liikaa hevosista. Valitettava tosiasia on, että Jutin kaltaisia osaajia on vähässä, mutta on ainakin hyvä tietää että sellainen henkilö on olemassa mikäli epäilee oman hevosen hampaissa ongelmakohtia:)

    ReplyDelete