Sunday, January 15, 2012

Sik-sak väistöjä ja vastalaukkaa kiemuralla

Kävin eilen lumpsimassa Thorin kanssa syvässä lumessa yli tunnin ja jossain vaiheessa Thor jo katsoi minua, että oletko ihan tosissasi että mun on pakko jatkaa tätä touhua. Lumessa kahlaaminen on parasta hevosten ja miksei myös ihmisen lihaksistolle joten yritän päästä mahdollisimman paljon kävelemään maastoon Thorin kanssa Oittaalla. Thorilla on tietenkin kovasti energiaa ja jossain vaiheessa, kun Thor nousi takajaloilleen kompastuin lumeen ja kaaduin yhden pienen ojan toiselle puolelle enkä voinut muuta kuin nauraa hekottaa. Tuossa vaiheessa Thor jo katsoi, että toi tyyppi on siis ihan hullu. Ensin se vie mut tänne keskelle metsää ja sitten se lentelee maahan naureskelemaan.

Thor on vaikuttanut paljon paremmalta eikä ole ollut suoranaista epäpuhtautta havaittavissa tällä viikolla. Riikka kävi tänään tallilla ja Thor oli tuntunut oikein hyvältä, joten olen todella positiivinen, että oikeaan suuntaan ollaan nyt menossa. Aion kuitenkin pitää Thoria vielä kevyellä liikunnalla ennen kuin menemme Vermoon 24.1. Haluan selvittää löytyisikö syy sille, että Thor jumiutui vasemmalle ennen kuin edelliset ongelmat alkoivat, sillä joku syy siihen on, että lihakset jumiutuvat. Joka tapauksessa on ollut mahtavaa viettää Thorin kanssa aikaa ja olen yllättynyt siitä kuinka vähän olen kaivannut satulaan. On ollut hyvä harjoitella asioita maasta käsin ja Thor on saanut rentoutua ja levätä. Luulen, että se on tehnyt meille molemmille hyvää.

Sik-sak pohkeenväistö

Tänään Ella aloitti hiihtokoulun Kauniaisissa ja sen jälkeen ajoimme kaikki Tampajalle. Lapset laskivat Benjaminin kanssa pulkkaa, kun pidin tunnin Johannalle, Klöntille, Outille ja Lisille.

Teimme tunnin alussa istuntaharjoituksia ja sen jälkeen sik-sak väistöjä uralta pari askelta uran sisäpuolelle ja jälleen takaisin uralle (saman harjoituksen voi hyvin tehdä myös pituushalkaisijalla).

Ratsastimme kolmikaarista kiemurauraa, niin että keskellä siirsimme hevosen aina käyntiin ja takaisin raviin. Sen jälkeen teimme laukka, vastalaukka harjoituksia ympyrällä josta siirryimme ratsastamaan kahdeksikkoa, niin että toinen puoli kahdeksikosta jatkui vastalaukassa.

Tunnin lopuksi harjoittelimme vielä kolmikaarista kiemurauraa laukassa niin, että toinen kiemura ratsastettiin vastalaukassa. Ilokseni molemmat ratsukot selviytyivät tehtävästä hyvin ja säilyttivät hyvän vastalaukan läpi koko kaaren.

Lisi ei ollut yhtä hyvä kuin viime viikolla, mutta kuten juttelimme Outin kanssa, niin ongelmat tänään saattoivat johtua vain siitä, että Outi ei itse ollut yhtä rento kuin viimeksi. Johannalla ja Klöntillä meni todella kivasti ja oli iso ero siihen kun kävin opastamassa heitä pari viikkoa sitten. Johanna oli keskittynyt siihen, että hän olisi nopeampi avuiltaan ja ratsasti Klönttiä reippaammin eteenpäin.

On hauska huomata miten erilaisia me kaikki ratsastajina olemme. Joku ratsastaja on rento, mutta jopa liiankin rento. Joku toinen voi olla hyvin jämäkkä, mutta jää helposti puristamaan lihaksillaan liikaa. Se juuri ratsastuksessa on niin haastavaa. Pitäisi olla jämäkkä, mutta ei liian vahva, samalla tulisi olla suora, rento ja nopea (unohtamatta tietenkään hevosen suoruutta, rentoutta ja nopeutta). Ei maailman helpoin kombinaatio ja varmaan juuri se mikä tekee ratsastuksesta niin uskomattoman mielenkiintoista.

Kuten Birthe Vogelius kirjoittaa Spänst & harmoni i ryttarens sits -kirjassa:

"Det som kännetecknar topppresterande idrottsmän och -kvinnor är en låg grundspänning och en förmåga att kunna aktivera exakt rätt muskulatur och kunna slappna av snabbt."

Kolmikaarinen kiemuraura laukassa.

No comments:

Post a Comment