Monday, March 21, 2011

Lauantai Inkoossa

Viime lauantaina kävin Inkoossa Masin ja Eemelin luona. Masin ratsastus jäi hyvin vähäiseksi, sillä tiet olivat peilijäätä, joten kentälle tai maneesille käveleminen ei tuntunut järkevältä vaihtoehdolta. Juoksutin kuitenkin Masia hetken ylälaitumelle lanatulla kentällä.

Sen jälkeen hyppäsin Eemelin selkään viereisellä tallilla ja en voinut kuin todeta miten tyytyväinen olen Eemelin kehityksestä. En ollut ratsastanut Empukkaa pitkään aikaan ja Eemil tuntui lievän alkujännityksen jälkeen todella hyvältä. Eemelin selkä oli selvästi paremmassa kunnossa kuin aikaisemmin ja Eemil jaksoi kantaa itseään pidempiä pätkiä. Laukatkin nousivat hyvin takaa ja siirtymiset sujuivat kevyesti. Hieno hieno Eemil. Omistajat ovat tehneet upeaa työtä ja Ossi on ratsastanut jo noin sata tuntia syyskuusta lähtien. Tähtääköhän Ossi siihen kuuluisaan 10 000 tuntiin?

Ossi ja Maasa ovat hankkineet Eemelille terapiasatulan Hevosmeri kaupasta (karvasatula kuvassa) ja satula oli hyvän tuntuinen ja on varmasti Eemelin selälle juuri sopiva. Ardennerille kun ei ole ihan helppoa löytää sopivaa satulaa.

Tapasin myös jo isoksi kasvaneen Topin pitkästä aikaa. Kivan näköinen ja oloinen nuori ruuna.

No comments:

Post a Comment